tiistai 23. lokakuuta 2007

Silleen...


A&J adventures

Täytyy kai kirjotella tänne plokiin jotain sillä välin ku venaillaan tota panuponia takas Suomeen. Ja ku mitään kertomisen arvosta ei oo tapahtunut, nii tää on tässä, mo. Tai oikeestaan voisi mainita muutaman sanan ku oltiin Apen kans viime lauantaina isolla kirkolla.

Ape soitti meikäläiselle lauantaina aamulla ja valitti että sen on pakko päästä bilettään, ku on viikonloppu. No ei mitään olin tietenki messissä ihan ”fiiliksissä”. Otin Murderin edustustilin piikkiin taksin ja vedin stadiin. Menin steissille venaamaan Apea, jolla ei ole mitään oikeutta edustustiliin ja täten mies joutu tuleen junalla Nurtsista Stadiin, onneks sieltä tulee suht hyvin lähijunia.

Istuin aseman penkillä ja kattelin livenä bumfights nelosta, kovaa touhua. Sitten vihdoin Ape ilmaantuu paikalle ja sillä oli taas jotain muijia messissä (vittu mikä bb-timo) . Ajateltiin, että lähetään stadin keskustaan, joten suunnattiin korsoon, kaikki yhdeksän. Keskustassa oli helvetin hiljasta vaikka oli lauantai, joten päätettiin suunnatta kaivopuistoon. Apelle tuli matkalla hirmu nälkä joten haettiin Aziz kombat fighter pizzeriasta muutama kalashnikov täysillä lippailla (pizza kaikilla mausteilla) , paitsi Ape otti leipäkebabin riisillä.

Sitten olikin aika siirtyä juomapuoleen. Ape oli onneks varautunut hetkeen kevyellä kenttäpullolla, jossa oli oksalakkaa ja venemaalia. Hynysen sanoin ”käy hyvin kulmaan”. Saman tien ku oltiin saatu ensimmäiset kulaukset tuulensuojaan, Apen tuomat muijat alko huutamaan ihan heikkinä. Mä yritän tähyillä että mitä v****a ne huutaa, sit valkeni, Oku näky horisontissa. Kaveri paineli miljoonaa ohitte, eikä morjenstanu kenelläkään. Sen verran kerkes sanoo, et niillä oli skittamaikkojen keikka tavastialla, joten kiirettä piti. Tästähän me saatiin idea, lähetään tavastialle.

Lähettiin Apen kans käveleen kohti Tavastiaa ja toivottiin, että lippuja olis vielä jäljellä. Sanomattakin lienee selvää, että muijat lähti jo aikaa sitten Okun matkaan. Koska oli lauantai eli virallinen tumutuspäivä oli itsestäänselvyys, että Panu pöllähtäisi jostain kuvioihin. Näin kävikin. Ape oli lähtenyt luovuttamaan ureaa ja odotellessani Panu ilmestyi ruutuun. Panu oli taas käynyt ottamassa uuden permiksen ja voin sanoa, että melkoiset ”tule luo” grindikiharat miehellä oli katolla. Pikkuhiljaa Apekin saapui ja sillä oli jotain muijia taas messissä.

Päästiin vihdoin tavastialle, kaikki 14. Liput oli tietenkin myyty loppuun aikoja sitten, mutta saatiin ostetettua mustasta pörssistä liput ja yks mp3 soitin. Skittamaikat veti saatanan kovan shown. Onneks ne soitti myös vanhaa matskua, siihen on kerenny tutustumaan paremmin. Uus materiaali on niin käsittämättömän teknistä, että sen tajuaminen ottaa aikansa. Yritettiin päästä maikkojen kiertuebussiin Okua jututtaan, mut sisältä kuulu ”maybe later”. Sanomattakin lienee selvää, että muijat pääs sisään.

Kello oli jo paljon joten päätettiin Apen kans, että aletaan suunnata kotia kohti. Tilasin taksin, mutta siinä oli peltivanteet eikä aluvanteita, joten jouduin tilaamaan uuden (näin on joku kuulemma oikeesti tehny). Apea en voinut ottaa kyytiin, koska hänellä ei ole oikeutta Murderin edustustiliin. Tiedetään Nurtsi on matkan varrella, mutta Apella sattui olemaan jalassa jotkut Anttilan alahyllyn myllylenkkarit, enkä jaksanu kattella niitä enää yhtään. Kunnon miehellä on Martensit. Lisäks Apella oli niin monta muijaa messissä, ettei ne olis kaikki mahtunu millään samaan autoon.

The end

J

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

lauantai 22. syyskuuta 2007

Miksaus valmis!!!


Sain miksauksen valmiiksi!  T. MiniPanu

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Jähähää!

Jeppis jee ja punanen lapio! Ajattelin tässä aikani kuluks kerroskella vähän tulokkaan näkökulmasta tätä touhua mitä mitä tässä on rullailtu!

Homma lähti siitä ku opettelin hätäseen pari piisiä ja kävin testailemassa josko ne kulkis ihan jätkien kanssa soittaessakin, noh toimiha se. Iha ok, kaikki riffit olin väärin opetellu ja pari kertaa turpaanki sain mut kyllä mä bändiin pääsin. Ei vaan homma toimi ja paikan sain onnekkaana! Mukavia jätkiä jokanen! Paitsi Panu, kokoajan mulkkua heiluttamassa. (yeah you did..)
Sitten alko hirviä korvakuulolta opettelu koska oli parivkoa aikaa ekaan keikkaan ja 6 biisiä piti opetella. Piis of juusto ei hätää nou ressi!

Sitte ilmotettiinki että mennään nauhottamaan demo! Piti siis opetella uudetki piisit näpsäkästi siitä hyvästi ja nyt olikin syytä skarpata, koska ihan paskaan studioonhan nää jätkät sit oli meiät järkänny. Finnvox nimittäin, shit dude. Kyllähän nyt joka demobändi aina sieltä ajan saa ttu joo joo, olin aivan_saatanan täpinöissä ja värinöissä ja helvetin hauskaahan siellä oli kuten arvata saattaa! Kaikenkaikkiaan kaikki on tapahtunu helevetin nopeesti ja tyylillä muutamia ohi laukauksia lukuun ottamatta (esim. Nokia) Hyi VVITTU! Jos joku siitä haluaa enemmän avautua niin antaa laulaa, valistetaanko vaikka vähän että ei niin hieno kokemus, runkkukopit ja kaikki.

Noh, biisejä tehää nyt tulevaisuudessa yhessä ja lähiaikoina varmaan tuleekin paljon hyvää pastirollia ulos aivoista otelaudalle ja siitä vahvistimeen ja joskus jopa levylle, oon enemmän ku tyytyväinen että pääsee itekin säveltelemään!

Keikkoja odotellessa ja Panun boksereista unelmoiden eteenpäin. Wait for the upcoming shit cuz it's gonna rökkenröl!! Ja sen saa kuulemma OSTAAKI! ;)

-Ape


keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Kuulumisia.

Mjees. Eli perjantaina 31.8. tosiaan ääniteltiin laulutkin ja oli niistä tarkotus aikasemmin jo jotain kirjotella mutta eipä tullu kirjoteltua. Voidaan kuitenkin todeta tähän että laulujen nauhoitukset sujui melko mukavasti... tai kokeile ite huutaa naama punasena ja ohimot pulleena 9 tuntii, niin tiiät miten "mukavasti".
   Kun untakaan ei ollu liikoja tullu otettuu alle, niin täti alko iltaan mennessä olla jo vähän pahalla tuulella. Toivottavasti tunne välittyy levylle asti.. siis kaiken sen autotunen alta HEH HEH HEE!
  Artistin ajoittaisesta äksyilystä huolimatta tuottajat saivat myös omia ideoitaan läpi, joten kai siitä ny hyvä tuli sitten. Kaiken kaikkiaan illalla kun lähin studiolta, niin tuli semmonen olo että vois vetää kunnon tumut.
Ja vedinhän mä.

Keikkaa oli myös Saattueen kanssa 8.9. stadin Heavy Cornerissa. Päivä alkoi lupaavasti sillä että allekirjoittaneen helvetin hieno -89 Ford Escort 1.4 Laser syttyi tuleen matkalla treenikselle. No ei siinä mitään, Panu tuli sitten isukin autolla hakemaan ja matka jatkui.
   Pientä hässäkkää oli ilmassa, kun oltiin meikän T-poks PA:lla liikenteessä ja Saattueella on taustanauhalla syntikoita, naislauluja ja sorsapillejä sun muuta hässäkkää. No kaikki meni hyvin siltä osin. Ei ainakaan syttyny mikään tuleen.
   No porukkaa ei ollu mitenkään ihmeellisesti ja Apelta katkes kieli heti ekassa biisissä. Varakitaraa ei ollut joten veettiin loppukeikka punkkina. Kaiken kaikkiaan tuli keikasta semmonen olo että vois vetää kunnon tumut.
Ja vedinhän mä.

Noo. Nyt on siis miksaukset käynnissä eli lisää midlee ja lisää napsuu.

Keikkaa vaan lisää! Ens perjantaina ollaan Nokialla Rock Bar Heavenissa kera Malummehin ja lauantaina Hyvinkäällä Istuvassa Härässä kera Lithurian. Hyvinkäällä on kuulenma saunaa ja viunaa tarjolla, joten pitää varmaan vetää tumut.






-Oku

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Kaikki purkissa!

Saatiin vihdoinki kaikki äänitykset tämän kolmen biisin demon eteen tehtyä. huhhuh. Muutama 15 tunnin työpäivä siinä vierähti ihanasti...

Se on siinä!!!

... EIHÄ OO!!!

Vittu ihan hirvee määrä miksausta vielä saatana! Meinaa pikkasen olla hermo välillä kireellä ku pitää joka vitun virhetriggaus, minkä pro toolssin paska sound replacer tekee, synkata käsin originaalin kanssa... no niille jotka ei tajunnu mitään: Hirvee duuni stna.

Vielä en uskalla luvata mitään että millon laitetaan biisiä nettiin, mutta eiköhän se sieltä tule ajan kanssa...

Taidanpa huomenna herätä yheksältä vähän editoimaan..... ttuuuuuuuuuu!!!!

/Panu


perjantai 31. elokuuta 2007

Studio video pt2

Kitarat purkissa!

Jaahas! Tampereen infernokeikka oli siis keskiviikkona ja siltä reissulta kotiuduttiin n. klo 3.00
Eli tukevilla yöunilla jatkettiin äänityksiä torstaina ja vuorossa oli siis kitarat.

Päivä alkoi roudaamisella n. klo 10 ja jatkui vehkeiden kasaamisen jälkeen soundien hakemisella. Ekaks haettiin soundia Panun Marshallista (JCM 800) Marsun omalla Lead 1960 4X12 kaapilla. Vähän tupeskriimii ja kaikki täysii, etenki middlet  ...IHME! Saatiin tod hyvä soundi aikaiseksi, mutta eihän se vielä riitä. Ehei. Kaveriksi otettiin Villen Engl Savage 120 jota kokeiltiin kahella kaapilla. Ensin testattiin Englin Standard 4X12 kaappia eikä toiminu ollenkaan. Suoraan sanottuna oli melko syvältä. Villen uskollinen Behringer 4X12 S sen sijaan toimi tutusti niin et hermo lepää, joten ei muuta ku vähän soundia ihmiselle.

Ville ja Ape soitteli vuoronperään komppaukset ja niiden päälle erikseen hienostelukiharat. Lopetettiin vasta n. klo 2.30, joten oli melko hasardi ajomatka taas kotiin silmät syvyyksissä-meiningillä. No tulipahan tempastua! Tulipahan niin. Tulituli.













torstai 30. elokuuta 2007

Studio video pt.1

Kuvia ekalta päivältä.











Eka päivä - rummut ja bassot.

Elikkä eka päivä aloitettiin (Panu ja meikä) kymmeneltä aamulla roudaamalla rummut Finnvoxin B-studioon. Rumpujen kasaamisessa, mikityksessä ja mikkien testauksessa saatiin kulumaan tuntikaupalla ja Villen sekä Jukan saapuessa puoli viiden aikoihin rikospaikalle oltiinkin jo valmiina lähtemään syöpöttelemään.

Syömästä tultuamme laitettiin Ville soittelemaan Panulle kitaraa ja aloitettiin rumpuraitojen purkittaminen. Ville Korkman, Korkmanin Ville istui nauhoittajan pallilla sillä aikaa kun Panu paukutteli rumpuja sisään. Monet kiitokset hänelle, pätevä kaveri.

Tässä kaikille tekniikkanörteillä vähän statsii:

Rummut

Tama Superstar setti:
2 x 20" bd
10" tom
12" tom
14" tom
16" fl tom

6,5" x 14" Pearl free floater brass snare
Trick Pro 1-V pedaalit

Pellit:
14" Meinl Byzance dry hihat (vasen)
14" Paiste 802 hihat (oikea)
22" Zildjian ping ride
16" Meinl Classics powerfull crash
17" Meinl Classics medium crash
18" Meinl Byzance china (vasen)
20" Paiste Nove china (oikea)


Rumpujen mikitykset


1. R BD - Audix D6
2. L BD - Shure SM 58
3. BD TRIG - Alesis DM5
4. SN UP - Audix I5
5. SN BOT - Shure SM 57
6. TOM 1 - Yamaha MZ 205
7. TOM 2 - Yamaha MZ 205
8. TOM 3 - Sennheiser MD 421
9. FL TOM - AKG D 112
10. R HIHAT - AKG C480 (ph)
11. RIDE - AKG C480 (ph)
12. L OH - Neumann U89 (ph)
13. R OH - Neumann U89 (ph)
14. R ROOM Neumann U87 (ph) (omnipattern)
15. L ROOM Neumann U87 (ph) (omnipattern)

Rummut olivat valmiina joskus yhdeksän maissa illalla ja hyvin svengasi. Sitten olikin basson vuoro. Vähäksi jääneestä harjoittelusta huolimatta Jukka pisti bassot purkkiin melko nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Saundi oli mugavan muheva ja se syntyi tämmösellä setupilla:

Ampeg SVT 3 PRO nuppi
Marshall 4x10 kaappi
Boss bass overdrive 3
Boss noise supressor
Ibanez basso ("Joku 400 sarjalainen, en muista mikä") ("Paras mitä saa")

Ja mikit:

Shure SM 57
Neumann 103
Ja linja sisään raakana.

Vähän puolen yön jälkeen oli valmista ja siitä sitten vaan himaan nukkumaan. MÖ!

-Oku

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Ja takas himaan.

Jees tänään saatiin kaikki rummut ja bassot nauhalle. Yksityiskohtasempaa noottia tulossa joskus. Nyt pitää saaha unta! Huomenna editointii ja Tampereen keikka.

-Oku

tiistai 28. elokuuta 2007

Aamupuurot naamariin ja studiolle.

Tänään siis lähetään Finnvoxin B-studioon kattelemaan, onko kaikki mikrofonit täynnä Ville Valon huulipunan jälkiä. Kerrotaan siitä lisää sitten.

-Oku

sunnuntai 26. elokuuta 2007

niiii joo

Joo kivaa vitun menoa kantiksessa oli joo. huhhuh että oli kyllä Oku kännissä. Kunnon tuiterissa, viinaa ja tupakkaa menee ku viimistä päivää ja vaimonki kanssa asiat huonosti. Itseasiassa Oku ei polta eikä juo eikä vaimoakaan oo mut kyl se ny periaatteessa semmonen kaveri on.

Keikasta sen verran että onneks olin vittu kuski.... not...

Ennen keikkaa tuli koettua ehkä tyhjäarpasin 12 euron pitsa. voi vittu ku oli ihan perseestä koko pitsa. "Ei voittoa"

Tuli viel fiksuna jätettyä kymmenisen levyä kantikseen, ihanasti.

Pitäis joo tiistaina mennä vähä rumpuja nakuttelemaan nauhalle(no okei, kovalevylle). Vitun lämmintä putkisaundia. ihan SAATANAN lämmintä. javvvitut. näätte sitte kuvista kui lämmintä oli. toivottavasti soitto pelittää sinä päivänä ni ei tarvii ihan beat detectivellä koko levyä vetää.

ps. eihän keskiviikkona mulla mitään vapaapäivää ole. vitun editoimista koko päivä. että hajotkaa siihen.

ja Oku, ens kerralla sä oot kuski.

/ Panu


Lisää midlee!!!!!!#12

No niin. Kantiksen keikka on nyt takana päin ja sielläpä tapahtui seuraavaa:
Burden A.D. joutui peruuttamaan kitaristinsa selkävaivan vuoksi mikä on harmillista koska mukavia jätkiä ovat he.
Ape päätyi sitenkin soittamaan ja setti lyhennettiin kuuteen biisiin, mikä on ihan tarpeeksi puolityhjään kantikseen.
Jotkut yleisöstä väittivät laulajamme olleen lärveissä (plekseissä suom. huom.), mikä ei ehdottomasti pidä paikkaansa. Itse vain huolehdin alkoholi tuotteiden ylituotannon minimoimisesta jota kanssaihmisemme aiheuttavat syyttä suotta mallastuotteiden nauttimista keskeyttäessään. tällä tavoin minimoin mm. humala ja ohraviljelmien turhan leviämisen sademetsien kallisarvoisille alueille. Tai ihan miten vaan saatana. En olu kännissä.
Laulan juutas pappia selvinki päin.
Ylihuomenna alkaa studio.
Haistakaa paska.



-Oku

lauantai 25. elokuuta 2007

Biisit valmiina ja keikalle prkl!

No nyt on Fear and the Unknown myös viilattu kuntoon. Oltiin toissapäivänä hiomassa biisejä ja nimenomaan tota fatua ja voi änkyrä, miten voi treenit alkaa päin helvettiä. Soitettiin ekaa biisiä kaiken perusvammasen säätämisen jälkeen ja Jukal katkes bassosta kieli. Tietenkään ei ollu varakieltä.

No Panu ja Jukka autolla seikkaillen hakemaan lähimmästä Fasusta kieltä ja jäätiin sit Okun ja Apen kans kattoos kitarakuvioita sillä aikaa. Apelta kieli poikki 10min jälkeen. Onneks mult löyty varakieli, ei muuta ku säätämään kitaraa ja ihanata kelluvaa tallaa kohilleen. Kitara vireeseen ja eiku menoks. No sit meni Apelt toinen kieli poikki, IHME!! Siihen ei enää löytyny kieltä ja ite tiiät.

Kaiken vammailun jälkeen päästiin alottaa treenit reilut kolme tuntia myöhässä. Sen jälkeen vedettiinkin tehokkaimmat treenit ikinä ja lopeteltiin vasta yöllä. Kaikki uudet biisit olis nyt hanskassa ja tulevana tiistaina siis mennään vetääs rummut nauhalle. Keskiviikkona tulee pakollinen vapaapäivä kun käydään näyttämässä tulta ja tappuraa Tampereella Bar Infernossa, eli sinne vaan kaikki kynnelle kykenevät! Siitä äänityshomma sitten jatkuu kitaroilla jne. Viikon päästä lauantaina pitäs olla kaikki purkissa.

Tänään ollaan sitten mättämässä Helsingissä Ravintola Kantiksessa. Ollaan lavalla nelihenkisenä tuon äskettäisen kitaristivaihdoksen takia ja Ape siis ei oo vielä ehtiny koko meidän repertuaaria opettelemaan. Viishenkisenä hyökätään taas studiosessioiden jälkeen, eli la 8.9 on Heavy Cornerissa sitten ensimmäinen syyskuun keikka.

Tässä tältä erää kaikki. Palataan taas hetken päästä asiaan.

-Wille

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Ankaraa säätöä.

Käytiinpä eilen meitin treenikämpällä fiilailemassa kuntoon biisejä tulevalle demolle ja what not.
Lätyn nimeksi tulee siis näillä näkymin Aborted Evolution ja kappaleitten nimet ovat:
Forbidden Thoughts
Fear And The Unknown
Axis Of Confusion

Notta silleen.

Tosiaan vaan kolme biisiä tulee lätylle johtuen siitä että saatiin tää studioaika näin yllättäen. (Ei kerrota vielä mihin studioon mennään koska se on salainen mesta.) Eikä olla oikeen enempää uusia biisejä ehitty katteleen, ku kesäki meni pullon kaulassa roikkuessa. Ja tietenki myös siksi ettei laiteta liikaa paineita meidän uudelle kitaristille. Eli niille jotka ei vielä tiedä sitä, kerrottakoon että
Jookin ryhdyttyä tässä taannoin kokopäiväiseksi kytäksi/isukiksi, meidän uudeksi kitaristiksemme päätyi Ape, jonka jotkut saatavat tietää yhtyeestä nimeltä Skäyyrr! (Scaur suom. huom.) Pätevä kaveri!
Eli ei liikaa paineita, vain yhet studiosessiot ja 4 keikkaa tässä kuukauden sisään. LOL!

Eli eilen raakattiin Forbidden ja Axis (Aziz) kuntoon ja tulihan niihin aika isojakin muutoksia. Jopa pari uutta riffiä, että saa nähä muistaako niitä studiossa sitten kukaan. Isukki-Peppanen ei ollut paikalla kun on nuo sukujuhlat käyny vanhemmiten tärkeemmiksi ku bändihommat, nii että saa nähä senki et kuka soittaa studiossa bassot, ettei tuu pelkkää H-kieltä koko lätystä.
Varmaan meikä. HAH!

Käytiin perjantaina kans heittää pikainen keikka Turun S-Osiksella ja meitä kattomassa oli melkein 10 ihmistä, joten ei siitä sen enempää. Onneks ei tarvinnu olla kuski.

Ei siinä. Syssymmällä sitte lisää.

PS: Koska aikalailla kaikki tässä blogissa on niin ilmiselvästi matkittu Dead Shape Figuren The Grand Karoshi Studiopäiväkirjasta (Mugava bändi, mut Juhani vois syyä vähän enemmän) niin laitetaan tähän loppuun vielä DSF-tyyliin joku vammanen kuva.



-Oku