sunnuntai 26. elokuuta 2007

Lisää midlee!!!!!!#12

No niin. Kantiksen keikka on nyt takana päin ja sielläpä tapahtui seuraavaa:
Burden A.D. joutui peruuttamaan kitaristinsa selkävaivan vuoksi mikä on harmillista koska mukavia jätkiä ovat he.
Ape päätyi sitenkin soittamaan ja setti lyhennettiin kuuteen biisiin, mikä on ihan tarpeeksi puolityhjään kantikseen.
Jotkut yleisöstä väittivät laulajamme olleen lärveissä (plekseissä suom. huom.), mikä ei ehdottomasti pidä paikkaansa. Itse vain huolehdin alkoholi tuotteiden ylituotannon minimoimisesta jota kanssaihmisemme aiheuttavat syyttä suotta mallastuotteiden nauttimista keskeyttäessään. tällä tavoin minimoin mm. humala ja ohraviljelmien turhan leviämisen sademetsien kallisarvoisille alueille. Tai ihan miten vaan saatana. En olu kännissä.
Laulan juutas pappia selvinki päin.
Ylihuomenna alkaa studio.
Haistakaa paska.



-Oku

Ei kommentteja: